28.6.2009 |
(Raasepori) Tyttöjen linnaan ovat kaikki tervetulleita, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Ramsholmenissa ovat linnan portit avoinna lauantaista alkaen syyskuun alkupuolelle asti ja linnaksi muutettu tanssilavan kioskikahvila tarjoaa pullakahvien ohella useita tapahtumia ja työpajoja kesän mittaan.
Flickornas slott -hankkeen ohjaaja, kuvataiteilija Heidi Lunabba kertoo linnatoiminnan olevan osa valtakunnallista Myrsky-hanketta. Toisena ohjaajana hankkeessa on tyttöryhmäohjaaja, sosiaalipsykologi Jenny Öhrman.
-Myrskyn piirissä olevissa hankkeissa on olennaista, että nuoret saavat olla mukana alusta lähtien ideoimassa ja toteuttamassa aktiviteetteja. ”Flickornas slott” -nimi tuli siitä, että tämän linnan ovat toteuttaneet 16-17 -vuotiaat tytöt vapaaehtoisvoimin, Lunabba kertoo.
Tytöt ovat muun muassa sisustaneet kahvilarakennusta uudelleen ja tehneet vanhoista huonekaluista mitä linnamaisimpia.
-Tytöt ovat tehneet täällä myös töitä, jotka usein mielletään miesten töiksi, Lunabba korostaa.
Linnan avajaiset olivat lauantai-iltana, jolloin luvassa oli elävää musiikkia, tulishow sekä karkkilinnarakennuskilpailu, johon materiaalit lahjoitetaan myrskyläisten taholta.
-Kaikki kilpailijat saavat saman määrän karkkia. Kun linnat ovat valmiit, yleisö saa äänestämällä valita komeimman linnan. Sen jälkeen karkit syödään pois yhteistuumin, Heidi Lunabba selvittää.
Pelkkää karkinsyöntiä linnassa ei kuitenkaan harjoiteta. Tyttöjen linnassa on alkukesänä ollut toimintaa, jonka yhtenä tarkoituksena on ollut tyttöjen identiteetin vahvistaminen. Malin Grönroos ja Ida Lindholm kertovat osallistuneensa naisten itsepuolustuskurssille ja työpajaan, jossa käsiteltiin ennakkoluuloja.
-Itsepuolustuskurssilla opeteltiin myös selviämään uhkaavista tilanteista puhumalla, tytöt kertovat.
Ennakkoluuloja Heidi Lunabba kertoo käsitellyn askartelemalla barbeja uuteen uskoon.
-Olemme halunneet tuoda esille, että vartalonmuotoja on olemassa monenlaisia tekemällä barbeista hieman todenmukaisempia.
Ja niinpä kahvilassa esillä olevat barbit eivät näytäkään identtisiltä: yhdellä on himpun lyhemmät jalat kuin muilla, toisella taas pyöreämpi takamus eikä kaikkien ihonvärikään ole aivan sama.
Linnan kahvila on avoinna tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 12-20. Askartelupaja isommille lapsille ja nuorille toimii joka toinen tiistai, kuten lasten leikki- ja satukerhokin. Tarkempia tietoja kyseisten kerhojen toiminta-ajankohdista saa internetosoitteesta: www.flickornasslott.info.
Samasta osoitteesta saa tietoa myös linnan lukuisista tulevista työpajoista ja tapahtumista, joita ovat esimerkiksi Lasten kulttuuripäivät 29-30.6., Radio Barösund workshop 1-3.7. sekä Palapelityöpaja lapsille 4.7. -ls-