Karjaan uusitun linja-autoaseman aukion laidalla sijaitseva Villa Haga on saamassa hyvää vauhtia uutta väriä pintaansa. Kauniin jugend-talon valkoiset seinät muuttuvat vaaleankeltaisiksi. Vuori- ja nurkkalaudat maalataan hieman tummemman sävyn keltaisella. Laaksokadun puoleinen pääty on liki valmis ja työ etenee jo asema-aukion pitkälle seinälle. Töitä on seinissä riittämiin, sillä hitaaseen urakkaan kuuluu vanhan maalipinnan raaputus ja kahden uuden maalikerroksen levittäminen. Lisää aiheesta
Luonnonsuojelujärjestö Suomen WWF:n talkooleirikesä jatkuu Raaseporin saaristossa Länsi-Uudellamaalla. Leiriläiset ovat ahkeroineet Tammisaaren saariston kansallispuistossa ja yksityisillä luonnonsuojelualueilla viime viikon lauantaista. Urakka kauniin merellisissä maisemissa päättyi tänä sunnuntaina. Leiri järjestettiin yhteistyössä Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen kanssa. Lisää aiheesta
Sisu Auto -konsernin omistajayhtiö Suomen Autoteollisuus Oy luopuu Renault-kuorma-autojen maahantuonnista ja myynnistä. Yhtiö keskittyy jatkossa omien Sisu -kuorma-autojen valmistukseen ja myyntiin. Lisää aiheesta
Monista televisio-ohjelmista suurelle yleisölle tuttu kokki Jyrki Sukula oli vetonaulana sunnuntaihin jatkuneessa Billnäsin ruukin Ruoka ja keittiö -tapahtumassa. Reilusti yleisöä näytöksiinsä jo ensimmäisenä messupäivänä kerännyt Sukula loihtii isossa pajassa kansainvälisiä herkkuja länsiuusmaalaisesta lähiruoasta vielä viikonloppunakin. Lisää aiheesta
-Ei Mersuakaan saa Ladan hinnalla, vaikka molemmat ovat autoja, sanoo Petri Sirén käsityönä valmistamiensa suklaakonvehtien, suklaakakkujen ja suolaisten piiraiden täyttämän myyntivitriinin edessä. Nina ja Petri Sirén avasivat toukokuun alussa Fiskarsin kasarmiin Petris chocolate Roomin, jossa Nina työskentelee myynti- ja kahviotilan puolella Petrin valmistaessa siellä tarjottavat herkut. He kertovat, että muutto rauhalliseen Fiskarsiin pääkaupunkiseudulta oli heidän perheelleen ennen kaikkea elämänlaadun hakemista. Lisää aiheesta
Museokeskus EKTAssa Tammisaaressa esillä olevassa ”Helene Schjerfbeck Tammisaaressa” -näyttelyssä on ollut ja ennätysmäärä kävijöitä. Runsaan kahden kuukauden aikana näyttelyssä on käynyt yli 15.000 katsojaa. Lisää aiheesta
Uudenmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa Venäjän ja Saksan välille suunnitellun merenalaisen Nord Stream -maakaasuputken kansallisesta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Ympäristökeskus pitää tehtyä ympäristövaikutusten arviointia olennaisilta osin riittävänä, mutta edellyttää kuitenkin, että Nord Stream AG tekee lisäselvityksiä tulevia lupamenettelyjä varten. Lisää aiheesta
Raaseporin kaupunginhallitus on todennut, että tehdyn selvityksen perusteella ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella Raaseporin kaupungilla olisi oikeus perua Destia Oy:lle myönnetty maa-aineslupa tai purkaa voimassa oleva maanvuokrasopimus. Lisää aiheesta
Toukokuun loppuun ulottuvan talouden seurantaraportin mukaan Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen toimintakulut näyttävät pysyvän talousarviokehyksissä. Sairaanhoitoalueen kuntatulot tulevat ennusteen mukaan olemaan noin miljoona euroa budjetoitua suuremmat. Lisää aiheesta
Inkoon kunnanhallitus on hyväksynyt Inkoon osalta Länsi-Uudenmaan alueellisen KOKO-nimisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman hakemuksen. Valtioneuvoston käynnistämän alueellisen erityisohjelman tavoitteena on parantaa kaikkien alueiden kilpailukykyä ja tasapainottaa aluekehitystä. Lisää aiheesta
Suomen sisävesillä sinilevää on havaittu enemmän kuin viime viikolla, mutta valtaosa esiintymistä on arvioitu vähäisiksi. Suomen ympäristökeskuksen valtakunnallisen leväkatsauksen mukaan merialueilla sinilevähavaintoja on kaiken kaikkiaan tehty tänä kesänä tavallista vähemmän. Lisää aiheesta
Kesän mansikkakausi on juuri nyt parhaimmillaan. Heinäkuu on varsinainen mansikkakuu ja silloin mansikan makuun pääsevät jo kaikki herkkusuut. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan tämän alkukesän säät ovat suosineet mansikkaa, vaikka välillä hallan vierailuja on seurattukin jännityksen kera. Lisää aiheesta