10.3.2010
 
Uudenmaan keskus Keravalle, Lohjan hätäkeskus lakkautetaan

Sisäasianministeri Anne Holmlund (kok) on tehnyt päätöksensä uusien hätäkeskusten sijoituspaikkakunnista. Uudenmaan hätäkeskus sijoitetaan Keravalle. Tämä tarkoittaa Lohjalla sijaitsevan Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksen lakkauttamista viimeistään vuonna 2015.

Sisäasiainministeriö päätti jo aiemmin siirtää Helsingin hätäkeskus Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskuksen kanssa samoihin tiloihin Keravalle marraskuun 2010 alkuun mennessä.

Valtioneuvosto teki alkuvuodesta periaatepäätöksen, jonka mukaan hätäkeskusalueita yhdistetään. Hätäkeskusten määrä laskee 15:stä seitsemään.

Tilojen soveltuvuus ja ”erityisperusteet”

Holmlundin mukaan hätäkeskusuudistuksella turvataan ja varmistetaan hätäkeskuspalveluiden saatavuus ja tehokas viranomaisyhteistyö koko maassa.

Uudistuksen yhteydessä ei rakenneta uusia toimitiloja, vaan hätäkeskukset sijoitetaan tiloihin, joiden katsotaan parhaiten soveltuvan suuremmille keskuksille. Päätöksissä on huomioitu ministerin mukaan myös kielikysymykset sekä ”eräitä muita sijaintipaikan valintaa tukevia erityisperusteita”.

Nykyisessä organisaatiomallissa hätäkeskusten tehtävien ja resurssien todetaan jakautuvan epätasaisesti. Pienimpien keskusten toimintakustannukset asukaslukuun ja ilmoitusmäärään verrattuna ovat noin kaksinkertaiset suurempiin verrattuna.

Muutos toteutetaan Holmlundin mukaan niin, että hätäkeskuspalvelut eivät vaarannu missään vaiheessa. Uudistuksiin ryhdytään ensi vuonna.

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle