10.3.2010 |
(Raasepori) Pohjan palveluasuntosäätiön taloudellinen tilanne on erittäin huono ja myös sen suurinta omistajaa, Raaseporin kaupunkia, tarvitaan apuun konkurssin välttämiseksi.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina osallistua muiden omistajien lailla säätiön pelastamiseen sijoittamalla palveluasuntoihin noin 33.000 euroa ylimääräistä, joka maksetaan säätiölle peruspääoman lisäyksenä.
Palveluasuntosäätiön vuoden 2009 alustava tilinpäätös osoittaa oman pääoman olevan lähes 30.000 euroa miinuksella. Pankkitililläkin oli viime vuoden lopussa vain 900 euroa.
Säätiön hallitus päätti tammikuun lopussa pyytää omistajiltaan pääomasijoitusta, joko 50.000 euron osakepääoman korotusta tai pääomalainaa. Summa jaetaan omistuksen mukaan, joten Raaseporin osuus on noin 67 prosenttia.
Ylimääräistä pääomasijoitusta kaupunginhallitukselle ehdottanut konsernijaosto on käsitellyt senioreiden vuokra-asuntoja tarjoavan yksikön heikkoa tilannetta kahteen otteeseen tänä vuonna.
-Ongelmat johtuvat paljolti siitä, että talossa on useita satoja neliömetrejä yleisiä tiloja, joista ei makseta vuokraa. Myös vuokrat jouduttiin heti alkajaisiksi laskemaan 11,25 euroon neliöltä, kun alkujaan niiden piti olla 15 euroa, sisäisten palvelujen päällikkö Roald von Schoultz kertoo.
Palveluasunnot ovat aivan Mariakodin naapurissa, johon 18 vuokrattavan palveluasunnon uudisrakennus valmistui vuonna 2008. Raasepori on sen lainojen suurin takaaja Pohjan kunnan jäljiltä ja sillä on myös suurin omistus kuntaliitoksen jälkeen.
-Toiminta on ollut alijäämäistä alusta saakka ja se laitetaan kuntoon tämän vuoden aikana. Ratkaisu voi olla vuokrien korotus tai se, että kaupunki alkaa ostaa palveluja säätiöltä. Tässä on tehtävä yhteistyötä perusturvatoimen kanssa, von Schoultz toteaa.
Vuokrat nousevat yksikössä huhtikuun alussa 11,90:een euroon neliöltä, mutta oikea taso olisi hänen mukaansa edelleen 15 euroa, mikä olisi puolet halvempi kuin palvelutaloissa. Mariakodin naapurissa olevassa asumisyksikössä ei ole omia palveluja eikä henkilökuntaa.
Ikäihmisten vuokra-asumishanke oli vireillä Pohjassa alkujaan jo vuonna 1992, kun säätiö perustettiin. Asiassa aktivoiduttiin uudelleen vuonna 2002. Säätiö haki RAY:lta hankeavustusta vuodesta 2003 ja myönteinen päätös tuli kolme vuotta myöhemmin.
Palveluasuntosäätiön osakkaat olivat tuolloin Pohjan kunta, seurakuntayhtymä, Sophie von Julinin säätiö ja Karjaanseudun kehitysvammaisten tuki. Osakkaina on myös veteraaniyhdistyksiä.
Uudisrakennushanke maksoi noin 2,5 miljoonaa euroa. RAY:n avustus oli 400.000, Sophie von Julinin säätiöstä avustusta tuli 600.000 euroa. Talon kokonaispinta-ala on vajaat 1.200 neliömetriä. Asunnot pantiin vuokralle kesäkuussa 2008.
Suunnitteilla oli aikanaan myös palvelutalo, mutta se katsottiin säätiölle liian suureksi hankkeeksi, joten Pohjassa päädyttiin ikäihmisten vuokratalon toteutukseen.
-Säätiön sääntöjen mukaan asunnot on tarkoitettu vain pohjalaisille ikäihmisille, mutta ne pitäisi muuttaa koskemaan kaikkia raaseporilaisia. Se on hieno talo, mutta rahoitus ja toiminta on saatava kestävälle pohjalle, von Schoultz sanoo. Asunnoista on tällä hetkellä vapaana vain yksi.