10.3.2010
”Häirintää, uhkailua, asiatonta käyttäytymistä”
Inkoon kunnantalon työntekijät vetoavat kunnanhallitukseen

(Inkoo) Kunnantalon työntekijät pyytävät kunnanhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin mahdollisimman nopeasti työpaikan työrauhan palauttamiseksi.

Työntekijöiden tyytymättömyys kohdistuu ensisijaisesti Inkoon kunnanvaltuuston puheenjohtajaan Heimo Hakalaan, vaikka asiakirjoissa ja keskusteluissa luottamushenkilöistä puhutaankin monikossa.

”Koemme nykyisen tilanteen kestämättömäksi. Häirintä kohdistuu johtavaan virkamieskuntaan, mutta se koskee samalla epäsuorasti meitä kaikkia”, 24 työntekijän allekirjoittamassa kirjelmässä todetaan.

”Häirintä lisääntynyt syksystä”

Maanantaina koolla olleen yhteistyötoimikunnan mukaan luottamushenkilöt ovat jatkaneet kunnantalon henkilökunnan häirintää ja kiusaamista. Häirinnän todetaan lisääntyneen sen jälkeen, kun asiaa käsiteltiin toimikunnassa edellisen kerran vuoden 2009 syyskuussa.

Häirintä on johtanut toimikunnan mukaan sairaslomiin, laskenut henkilökunnan mielialaa ja vähentänyt työtehoa. Ongelmasta on keskusteltu Kuntaliiton, työterveyslaitoksen ja työsuojeluhallinnon kanssa.

Yhteistyötoimikunta ehdottaa nyt, että kunnanhallitus ryhtyy toimenpiteisiin häirinnän lopettamiseksi ja että viranhaltijat, kunnan käyttämä juristi ja työsuojelupäällikkö kutsutaan perusteellisesti selvittämään ja käymään läpi faktat, sekä selvittämään miten ja missä elimissä asiaa voidaan käsitellä edelleen.

Ratkaisuun vaikka juridista tietä

Yhteistyötoimikunta keskusteli työsuojeluasioista viime vuoden syksyllä. Työsuojelupäällikön valmistelemassa asiassa todettiin jo tuolloin, että kunnantalon henkilökuntaan on kohdistunut häirintää.

Kyse oli toimikunnan mukaan lähinnä luottamushenkilöiden virkamiehiin kohdistamasta häirinnästä. Myös kunnan johtoryhmä keskusteli asiasta viime vuoden puolella ja päätti puuttua ongelmiin.

Kyse ei ole kuitenkaan työsuojeluasiasta, koska kaikki asianosaiset eivät ole kunnan työntekijöitä. Yhteistyötoimikunta päätti sen vuoksi kutsua ulkopuolisen lainoppineen selvittämään, ovatko ongelmat ratkaistavissa juridista tietä.

”Uhkailua ja asiatonta käytöstä”

Kunnanhallitus merkitsi maanantaina tiedokseen kunnantalon työntekijöiden kirjelmän, joka on päivätty viime viikon keskiviikkoon.

Työntekijöiden mukaan häirintä ilmenee uhkailuna, vihjailuna ja asiattomana käyttäytymisenä, joka vaikeuttaa päivittäistä työtä ja laskee työtehoa.

Työntekijät toivovat, että kunnanhallitus ottaa asian vakavasti ja ryhtyy toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi mahdollisimman pian. Työntekijöiden mukaan heistä jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi asiallisesti.

Yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Eyvor Höckert on lausunnoissaan varovainen ja toteaa tilanteen olevan todella hankala, minkä vuoksi toimikunnassa päädyttiin ehdottamaan toimenpiteitä.

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle