10.3.2010
Uusi eläintarvikeliike Karjaalle
Pet Shop Velmu on lemmikkien oma kauppa

(Raasepori) Pohjan Åminneforsissa asuva Ghita Ahlbom on avannut Karjaalle uuden eläintarvikeliikkeen. Keskuskadulla entisessä Spar-kauppakiinteistössä sijaitsevasta Pet Shop Velmusta saa lemmikeille monenlaisten tarvikkeiden lisäksi myös ruokia.

Eläintarvikeliike on espoolaislähtöisen Ghitan ensimmäinen oma yritys.

-Olin aiemmin töissä saman alan liikkeessä ja siitä se lähti. Kotona meillä on ollut koiria lapsuudestani asti, koiraihmiseksi tunnustautuva Ghita kertoo.

Hänellä on kokemusta omien kääpiösnautsereiden trimmauksesta jo 15 vuoden ajalta ja viiden vuoden kokemus muista roduista. Turkin trimmaus ja kynsien leikkuu kuuluu näin myös Velmun toimenkuvaan.

-Työtä on ollut alusta saakka ihan päivittäin. Jotkut ovat vieneet aiemmin lemmikkinsä jopa Porvooseen asti, mutta enää ei tarvitse. Trimmaan myös kissoja ja kaneja, Ghita kertoo. Keskuskadun liikekiinteistössä on vuokralla jo kymmenkunta eri alan yritystä.

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle