Uusmaalaista taidetta ja kotiseututyötä tukevan Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto jakoi tiistaina komeassa vuosijuhlassaan Fiskarsin ruukin Lukaalissa apurahoja yhteensä 656.000 euroa. Apurahan saa tänä vuonna alun toistasataa hakijaa, hakemuksia jätettiin lähes 1.500. -Uudenmaan rahasto keskittyy johtosääntönsä mukaisesti ensisijaisesti taiteiden tukemiseen, Uudenmaan Kulttuurirahaston hoitokunnan puheenjohtaja, dosentti Teppo Korhonen sanoi tilaisuudessa. Lisää aiheesta
Inkoon kunnanhallituksen enemmistö ei ollut vielä maanantainakaan valmis hyväksymään annettuja selvityksiä kunnan ja Inkoon venesatamat -liikelaitoksen välisestä kustannustenjaosta. Kokoomuksen Sari Wilholan ehdotuksesta Terhi Anttilan (sit) kannattamana aänin 6-3 ja yksi tyhjä kunnanhallitus päätti jälleen jättää tilinpäätöksen allekirjoittamatta. Kunnanhallitus palaa asiaan kuudennen kerran 24. toukokuuta. Lisää aiheesta
Rajavartiolaitos suunnittelee Suomenlahden merivartiostolle uutta merivartioasemaa Skåldön saaressa lossiyhteyden takana sijaitsevaan Baggön satamaan. Se korvaisi Jussarön saaressa sijaitsevan vanhentuvan vartioaseman. Uuteen asemaan mentäisiin vuokralle, rakennuttamisestakin huolehtisi toinen taho. Rajavartiolaitoksen mukaan Baggön sijainti saaristossa olisi hyvinkin sopiva ja se olisi kiinteällä tieyhteydellään nykyistä parempi. Lisää aiheesta
Kaupunginjohtaja veti pois esittelijän ominaisuudessa Billnäsin ruukin aiesopimuksesta tehtyjen oikaisuvaatimusten käsittelyä koskevan ehdotuksen kaupunginhallituksen esityslistalta maanantaina asiassa käydyn keskustelun perusteella. Alkuperäinen teknisen johtajan Kaj Lindholmin laatima päätösehdotus oli, että kaupunginhallitus olisi päättänyt hylätä kaikki oikaisuvaatimukset. Lisää aiheesta
Raaseporin kaupunginhallituksen enemmistö ei ollut ainakaan tässä vaiheessa aivan samoilla linjoilla kulttuuri- ja museojaoston kanssa siitä, että Tammisaaren valokuvastipendin nimeä ei muuteta. Esittelijä ehdotti kaupunginhallitukselle jaoston päätöksen mukaisesti, että palkinnon nimi on tulevaisuudessakin Tammisaaren valokuvastipendi, jonka jakamisesta päättää kulttuuri- ja museojaosto. Lisää aiheesta
Raaseporin poliisi valvoi tehoratsiassa Raaseporissa ja Hangossa mopojen kuntoa, kuljettajien ajovarusteita ja ajopapereita viime viikolla. -Poliisi tarkasti yhteensä 52 mopoa, joista 13 mopoa oli viritetty siten, että ne eivät olleet lain mukaan enää mopoja, vanhempi konstaapeli Fredrik Huldén kertoo. Lisää aiheesta
Jalankulkija menehtyi jäätyään junan alle Mustion keskustassa sunnuntaina iltapäivällä. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Lisää aiheesta
Poliisilla oli Raaseporissa työntäyteinen viikonloppu, johon kuului pahoinpitely ja useita rattijuopumuksia. Lisää aiheesta
Iso kaksikerroksinen lato paloi Bromarvissa Lundintiellä viikonloppuna. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo sai alkunsa salamasta ja raju ukonilma vaurioitti myös läheisen talon sähkölaitteita. Pelastuslaitoksella oli samanaikaisesti useita muita tehtäviä ukonilman vuoksi. Lisää aiheesta
Raaseporin kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuuston hyväksyvän Skåldön vesiosuuskunnan toiminta-alueen (I vaihe) vesiosuuskunnan pyynnöstä. Lisää aiheesta
Raaseporin yhdyskuntatekninen lautakunta on päättänyt asettaa Karjaan Meltolassa sijaitsevan Svarfvarsin tilan ekologisen rakentamisen alueen osayleiskaavaehdotuksen julkisesti nähtäville. Lisää aiheesta
Raaseporin kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle investointitalousarvion määrärahojen jakamista uudelleen niin, että vuodeosaston suunnittelumääräraha poistetaan ja Tenholan terveyskeskuksen muutostöiden määrärahaa korotetaan 50.000 eurolla. Lisää aiheesta