Uutiset 30.12.2007:
-Takana hyvää kehitystä, edessä paljon odotuksia Hangossa
-Läntinen Uusimaa saa viimein sosiaalipäivystyksen
-Rakettien myyntipaikoissa kaikki kunnossa
Uutiset 23.12.2007:
-Kynttilät syttyvät yhä useammin muualle haudattujen muistomerkeille
-Potilas sytytti verhot tuleen Meltolassa
-Järjestelytoimikunta valitsi lisää väkeä Raaseporin johtoon
Uutiset 19.12.2007:
-Keskustan kehittämisyhdityksen uusi toiminnanjohtaja katsoo kaupunkia tuorein silmin
-Hanko on Operaatio Merenneidon uusi kotikaupunki
-Tekonurmihanke alkaa edetä Karjaalla
Uutiset 16.12.2007:
-Raaseporin kansalaisopisto aloittaa vuodenvaihteessa
-Kylpylähotellihanke eteni Hangossa jälleen yhden askelen
-Synnytysosastoa ei korjata ainakaan vuonna 2008
Uutiset 12.12.2007:
-Uudet palokuntasopimukset allekirjoitettiin juhlallisessa tilaisuudessa
-Lohja ja Siuntio on Inkoon suunta – yhden äänen enemmistöllä
-Pohjan viimeinen oma talousarvio reilusti miinuksella
Uutiset 9.12.2007:
-Itsenäisyyden juhlapuheissa katsottiin menneeseen ja tulevaan
-Kommodori Henrik Nystén: ”Suomen itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys”
-Veteraanit ja nuoret suomalaisen suurelokuvan ennakkonäytöksessä
Uutiset 5.12.2007:
-"Suomen 90-vuotinen itsenäisyys on iloisen juhlan arvoinen asia"
-Inkoon kunnanhallitus käänsi selkänsä LUST-yhteistyölle
-Apteekkilakko laajeni koskettamaan myös läntistä Uuttamaata
Uutiset 2.12.2007:
-Raaseporin henkilöstölle ei vielä kovin paljon varmaa tietoa
-Karjaan ja Folkhälsanin yhteistyö jatkuu kalliina vuoden 2008
-Tammisaareen suunnitellaan taas tekonurmikenttää, nyt halliin
Uutiset 28.11.2007:
-HUS:n hallintosääntöön tekeillä kompromissi reuna-alueiden vaatimuksesta
-Inkoon kunnanhallitus haluaa LOST:in valtuustokäsittelyyn
-Inkoon kanssa voidaan neuvotella tietyin ehdoin
Uutiset 25.11.2007:
-Pohjan kunnan viimeinenkin talousarvio reilusti miinuksella
-Ilkivalta ja häiriökäyttäytyminen halutaan kuriin Mustiolla
-Sisäasiainministeriö kutsuu Hangon ja Inkoon neuvottelupöytään
Uutiset 21.11.2007:
-Kaupunginhallitus hyväksyi tarjouksen tekemisen, kauppa valtuustoon joulukuussa
-Pohja vuoteen 2008 reilusti alijäämäisellä budjetilla
-Inkoo yrittää rakentaa vielä LUST-yhteistyön varaan
Uutiset 18.11.2007:
-Mielenosoitus sairaalan pihalla hoitajien korotusten puolesta
-Raasepori jatkaa LUST-mallin pohjalta yksin uudessa tilanteessa
-Jäähallitoive kaatui Hangon valtuustossa – puheenjohtajan ääni ratkaisi
Uutiset 14.11.2007:
-Karjaa rakentaa lämmitettävän tekonurmikentän vuonna 2008
-Tammisaari olisi valmis LUSTiin
-Inkoo ei olekaan mukana LUST-yhteistyössä
Uutiset 11.11.2007:
-”Lapsille ja nuorille on annettava aikaa kysymyksille”
-Kynttilät syttyivät Villa Hagan pihalla uhrien muistoksi
-Hangon budjetti hieman ylijäämäinen
Uutiset 7.11.2007:
-Karjaan viimeinen talousarvio ”Raaseporin varjossa” 890.000 euroa ylijäämäinen
-LUST kelpasi Inkoossa, Hanko ei lähde mukaan
-Inkoossa aiotaan jatkaa entisin veroprosentein
Uutiset 4.11.2007:
-Tammisaaren viimeinen oma talousarvio saatiin ylijäämäiseksi
-Valumavedet ja yksityistiejärjestelyt yleisötilaisuuden puheenaiheina
-Inkoon perusturva ei halua LUSTia
Uutiset 31.10.2007:
-Historia ja tulevaisuus kohtasivat Pohjan sos.dem. kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlassa
-Tammisaari, Karjaa ja Pohja hyväksyivät LUST-sopimuksen
-Pohjan veroprosentti nousemassa 21:een
Uutiset 28.10.2007:
-Karjaan Kurssikeskus pääsee mukaan uuteen Axxell-yhtiöön
-Aamiaistapaaminen kahvilassa on rentoa yhdessäoloa
-Painekattilan räjähdys vaati kuolonuhrin Hangossa
Uutiset 24.10.2007:
-Nuorison talossa uudet pinnat, uusi tiimi ja uudet tuulet
-Sisäiset vuokrat Tammisaareen ja Karjaalle
-Helsinki West pyrkii yhteiseksi matkailuorganisaatioksi
Uutiset 21.10.2007:
-Uusi Raaseporin kaupunki saa vaikeat taloushaasteet
-Kuntien kasvavat verotulot menevät palkkoihin
-Naapurien vastustus muutti kaavasuunnitelmat Karjaan Lepissä
Uutiset 17.10.2007:
-Karjaa haluaa 60 km/h nopeusrajoituksen valtatie 25:n vaaralliseen risteykseen
-Uudenmaan liitto vaatii rahaa kantatie 51:n perusparannukseen
-Karjaan perusturva nielaisee 2,6 ylimääräistä miljoonaa
Uutiset 14.10.2007:
-Pohjan palveluasuntosäätiön uudet senioriasunnot harjakorkeuteen
-Lapvik skolan entinen rakennus ja muita kiinteistöjä myyntiin Hangossa
-Tokmanni ostaa Säästöpörssin
Uutiset 10.10.2007:
-Kirkkoherraksi valittu Juha Molari: ”Olen aidosti läsnä, seurakuntatyö ei ole etätyötä”via lisäävät yhteistyötä
-Tiia Piili: ”Matka tavoitteeseen on elämää, siitä pitää nauttia”
-Back to the Sixties onnistuneesti Billnäsin Isossa pajassa
Uutiset 7.10.2007:
-Tammisaaren kaupunki, Åbo Akademi ja Novia lisäävät yhteistyötä
-Ruukintie suljettiin ajoneuvoliikenteeltä uuden kaavan myötä
-LUST-sopimusneuvottelut saatiin päätökseen
Uutiset 3.10.2007:
-Valtatiestä 25 halutaan tehdä houkuttelevampi Kehä V
-Ratatuvan ovet avoinna kaikille kävijöille jo 10 vuotta
-”Kaiken muun kuin puolueen nimen olen valmis muuttamaan”
Uutiset 3.10.2007:
-Valtatiestä 25 halutaan tehdä houkuttelevampi Kehä V
-Ratatuvan ovet avoinna kaikille kävijöille jo 10 vuotta
-”Kaiken muun kuin puolueen nimen olen valmis muuttamaan”
Uutiset 26.9.2007:
-15 jäsenen toimikuntaan vain neljä suomenkielistä nimeä
-Karjaan sosialidemokraattinen yhdistys juhlistaa sataa vuotta
-Karjaalla, Hangossa ja Tammisaaressa myydään paljon alkoholia asukasmäärään nähden
Uutiset 23.9.2007:
-Kuninkaantielle haetaan lisää näkyvyyttä ja myyntiä
-Raaseporin liitoshankkeessa riittää vielä runsaasti työtä
-Colorado Avenue tarjoaa kahden tunnin tunteikkaan elokuvamatkan
Uutiset 19.9.2007:
-”Tulisijaan vain kuivaa puuta, tikkaat kuntoon ja hyvää yhteistyötä”
-Kylpylähotelli valmistunee kevääksi 2009
-YIT Rakennus Oy valittiin hoitamaan Inkoon teknisen toimen palvelut
Uutiset 16.9.2007:
-Kirkosta eroamiset, naispappeus ja virkapuvun uudistaminen mietityttävät piispoja
-Pohja verottaa rankimmin läntisellä Uudellamaalla, Hangossa alueen kevyin kiinteistövero
-Karjaan uusi kaupunginsihteeri Leila Andersin aloitti uteliaan odottavaisena
Uutiset 12.9.2007:
-Ovivalmistaja Mesvac Oy sulkee tehtaansa Pohjassa
-Tammisaaren lääkäripulaan pientä helpotusta koulutussopimuksella
-Omakotitalon tulipalo vaati uhrin Karjaalla
Uutiset 9.9.2007:
-Erikoisvaunu Elli tarkasti ja mittasi rantaradan kunnon
-Tammisaari sai uuden sekajätetaksan
-Hyväntahdon lähettiläitä tarvitaan paikallistasollakin
Uutiset 5.9.2007:
-Kulttuuriministeri Wallinilla kulttuuripainotteinen vierailu, esillä myös kantatie ja poliisiuudistus
-Lähes miljoona kiloa rautatiesiltaa siirtyi paikalleen
-Myös Karjaan terveyskeskukseen iski lääkäripula
Uutiset 2.9.2007:
-Kantatiellä 51 on syyskuussa ylinopeuksien nollatoleranssi
-Axxell pyrkii merkittäväksi toimijaksi ja alueen kehittäjäksi
-Hangon valtuusto pohti - pelkkä LUST vai myös varasuunnitelma
Uutiset 29.8.2007:
-Karjaalla maksettaisiin alempaa veroa, jos taloudenpito olisi tarkkaa
-Pohjan veroprosentin korottaminen 21:een edelleen pohjana
-Selvitys Inkoon palvelurakenteen uudistamisesta valmis
Uutiset 26.8.2007:
-Uudenmaan Prikaatin alokkaat jääkäreiksi Inkoossa
-Kovana tavoitteena vesien hyvä ekologinen tila vuonna 2015
-Raaseporissa alkaa toimintojen sopeuttaminen
Uutiset 22.8.2007:
-Tammisaaren paloaseman peruskorjaus- ja laajennushanke etenee
-Riennot entistä ehommassa Rientolassa
-Rattijuoppo yritti ajaa poliisin yli Hangossa
Uutiset 19.8.2007:
-Läntisen Suomenlahden vedenalainen luonto köyhtyy
-Rannikkosyvänteiden happitilanne parantunut viime kesästä
-Merituulen koulu muutti vuodeksi maaseudulle
Uutiset 15.8.2007:
-Sairaanhoitoalueet odottavat HUS-konsernin strategian linjauksia ja vaikutuksia
-Pohjassa suunnitellaan veronkorotusta
-Pohja hakee 1,7 avustusmiljoonaa
Uutiset 12.8.2007:
-Opiston uusi rehtori Kymäläinen - Sosiaalinen ja eläväisempi ihminen, vaan ei tutkijatyyppi
-Matti Remes eläkkeelle tyytyväisenä
-HFT Network tyhjentää tammisaarelaisten sekajätteet
Uutiset 8.8.2007:
-Pääministeri Vanhanen: ”Rannan ja asumisen yhdistäminen on todellinen vetovoimatekijä”
-Ampumisesta epäillyt pääsivät vapaaksi näytön puuttuessa
-Hankoon laaditaan liikenneturvallisuussuunnitelma
Uutiset 5.8.2007:
-Keskitetty jätteenkuljetuksen kilpailutus muuttaa tyhjennysaikataulut
-Markkinaoikeus käsittelee valituksen kiireellisenä, päätös syksyn aikana
-Karjaan kirkon remontti alkoi tyhjentämisellä ja purkamisella
Uutiset 1.8.2007:
-Raaseporin alueelle pitää perustaa yksi yhteinen seurakuntayhtymä
-Automaattinen nopeusvalvonta laajenee Hangosta Lohjalle
-Faces - ystävällinen kymmenvuotias
Uutiset 29.7.2007:
-Vanhaa musiikkia alkuperäissoittimilla keskiajalta barokkiin
-Vesi on kylmempää talvella, sanoi unikeko
-Nils Grabbenkadun uudet liikennejärjestelyt vielä hieman outoja
Uutiset 25.7.2007:
-Suuret ja hieman pienemmät purjelaivat piipahtivat Tammisaaressa ja Hangossa
-Saaristomessut ja puuvenenäyttely houkuttelivat satamaan
-Kreikkalaisnuorukainen European Peoples’ Festivaaleilla: "Urheilu on ykkösharrastus"
Uutiset 22.7.2007:
-Birgitta Ekströmin museojohtaja-ajan viimeinen teos syventää Hangon paikallishistoriaa
-European Peoples’ Festivaalien järjestelyissä urakkaa yllin kyllin
-Lottien historiaa tanssitaan Tammisaaressa ja Billnäsin ruukissa
Uutiset 18.7.2007:
-Karjaalla toimii virkeä ja elinvoimainen 100-vuotias pelastaja
-Piispa Ambrosius Hangon praasniekassa
-Kuvanveistäjän rakkaudentunnustus Suomelle Karjaan Kauppiaankadulla
Uutiset 15.7.2007:
-Antiikki valtasi taas Billnäsin ruukin Ison Pajan
-Perinteikäs Bio Olympia toimii nyt uudella tekniikalla
-Syömällä hyvää saa samalla rahalla hyvää mieltä auttamisesta
Uutiset 11.7.2007:
-Kertaajien määrä moninkertaistuu Dragsvikissa
-Vaatteet vaihtoon ja juhlimaan
-Regattahännän häiriköinti siirtyi uusiin paikkoihin
Uutiset 8.7.2007:
-Gardbergin talo vaihtoi omistajaa 500 euron hinnalla
-Kylpylähotellin viivästyminen karsii suunnitelmia
-Keräys Kiilan koulun nimissä ilman koulun lupaa
Uutiset 4.7.2007:
-Inkoon kirkonkylä kuhisi taas väkeä kunnan nimikkopäivänä
-Kunnostussuunnitelma avuksi ongelmajärvien tilan parantamiseen
-Sinilevä kukkii jo runsaana Högbensjö -järvellä
Uutiset 1.7.2007:
-”Parhaat ratkaisut ovat selkeitä ja luonnollisia”
-Inkoo lähti sittenkin mukaan LUST-yhteistyöhön
-Regattaviikonloppu pesee kasvonsa
Uutiset 27.6.2007:
-Suomen ensimmäinen valtakunnallinen maisemanhoitoalue Tammisaareen
-Raasepori-kunnat sitoutuivat myös LUST-yhteistoimintaan
-Hanko ja Inkoo halutaan edelleen mukaan
Uutiset 20.6.2007:
-Karjaa, Pohja ja Tammisaari perustavat Raaseporin kaupungin
-Karjaan valtuusto hyväksyi yksimielisesti Raaseporin perustamisen
-Raaseporin kuntaliitoksesta ripeä päätös Pohjassa
-Raasepori-päätös syntyi Tammisaaressa kivuttomasti parituntisen keskustelun jälkeen
Uutiset 17.6.2007:
-Urheilu ja nuoruus esillä Pohjoismaisilla päivillä
-Hangon tilintarkastajat pääosin tyytyväisiä – mutta edelleen on puutteita
-Uusi laivalinja, lisää rahaa kouluun ja maahanmuuttajakoulutukseen
Uutiset 13.6.2007:
-Valtuustoille esitetään kuntaliitossopimuksen hyväksymistä
-Hangon kirkon ja seurakuntien vaiheet kauniina kirjana
-Folkhälsan valittaa Karjaan hankintapäätöksestä
Uutiset 10.6.2007:
-Juholan puutarhasta luomuyrttejä joka lähtöön
-Johanssonia esitetään Raaseporin johtajaksi
-L&T vastaamaan Karjaan ja Pohjan sekajätekuljetuksista
Uutiset 6.6.2007:
-LUSa liikkui leikiten
-Hankoniemen lukiosta lähti 14 maailmalle
-Karjaan uudet ylioppilaat evästettiin: Elämän tarkoitusta etsimään
Uutiset 3.6.2007:
-Inkoon Kasabergetillä kaivetaan muinaista asuinpaikka
-Kirja vaietun vuoden tapahtumista Pohjan näkökulmasta
-Eteläkärjen messuilla lähes 5.200 kävijää
Uutiset 30.5.2007:
-Koulut päättyvät lauantaina – koululaiset juhlivat kesän alkua
-Karjaan läntisen ohikulkutien rakennustyöt aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyissä
-Kesäfoorumi tarjosi tiiviin tietopaketin kesähankolaisille
Uutiset 27.5.2007:
-Kevät on kiireisen valmistautumisen aikaa
-Ensi vuoden alusta palvelut ostetaan neljältä eri tuottajalta
-Epätietoisuus Grandin kaavavalituksista jatkuu Hangossa
Uutiset 23.5.2007:
-Yhteistoimintaa matkailualan yrityksille
-Seaside Stompers – swingin ja bluesin lumoa
-197 uutta ylioppilasta
Uutiset 16.5.2007:
-Pomoväst juhlii - kymmenen vuotta maaseudun kehittämistä
-Ratakadun huoltamotontin kaava hyväksyttiin valtuustossa
-Pohjan kunnanhallitus ei lämmennyt kansanäänestykselle
Uutiset 9.5.2007:
-Raaseporin kaupungin synty askeleen lähempänä
-Tarpeeseen suhteutetut terveydenhoidon ja vanhustenhuollon menot hivenen alle maan keskitason Karjaalla
-Kaasupulloista räjähdysvaara
Uutiset 6.5.2007:
-Hanko Pohjoisen päiväkodin palo aiheuttaa isot järjestelyt
-Karjaan kulttuuriohjaaja Lotta Lerviks: “Kulttuuria tarjottava kaikille tasapuolisesti”
-Billnäs-huonekaluja valmistetaan jälleen Billnäsissä
Uutiset 2.5.2007:
-Hanko pohjoisen päiväkodin pääty ja ullakko tulessa varhain vappuaamuna
-“Työväenliikkeen otettava vakavasti sivistystehtävänsä”
-Fiskarissa vappuaattona juhlia lapsiperheille
Uutiset 29.4.2007:
-Antero Lundström veteraanipäivänä: “Me emme pysty riittävästi kiittämään”
-Stevedoringin sosiaalirakennuksen harjannostajaisia vietettiin ajallaan
-Skomakarudden kunnostetaan retkimelojien rantautumispaikaksi
Uutiset 25.4.2007:
-Fiskarsin ruukissa on hulppean kokoinen riistanteurastuspaikka
-Pohjasta kyllä, Inkoosta ei kahdelle rehtorille
-Aloite kansanäänestyksestä palautettiin valmisteluun Pohjassa
Uutiset 22.4.2007:
-Ensimmäinen vuosikirja “Uutta Arestista” esittelee paikallisarkiston tavoitteineen
-Palotarkastukset alkavat läntisellä Uudellamaalla toukokuussa
-Hallinto-oikeus kumosi Pohjan kunnan hankintapäätöksen
Uutiset 18.4.2007:
-Kevättunnelmia ja haikeutta Karjaan suom. kansalaisopiston juhlassa
-Virka-apua ei perjantaina puoliltapäivin tavoitettu, vapaapalokuntalaiset sammuttivat autopalon ”yksityisesti”
-Karjaa ja Tammisaari hyväksyivät neuvottelutuloksen kansalaisopiston johtosäännöstä
Uutiset 15.4.2007:
-Alueen vahva ja nopea sitoutuminen Raaseporiin sai kehuja
-Uuden kansalaisopiston johtosäännön muuttamisesta neuvoteltiin kompromissi
-Paavilainen ainoa ehdokas kaupunginsihteeriksi
Uutiset 11.4.2007:
-Ratakadun uusi asumisyksikkö sai jo ensimmäiset asukkaansa
-Turvallisuuden tunnustuspalkinto Folkhälsanin Anders Nilssonille
-Sirkus Finlandian ensiesityksissä yli 2.000 katsojaa
Uutiset 4.4.2007:
-Karjaan lukio saa aloittaa uusituissa tiloissa
-Hanko on edelleen mukana LUST-hankkeessa
-Tilikausi 1,7 milj. euroa tappiolle, verotulokertymä alle odotusten
Uutiset 1.4.2007:
-Entinen kauppaoppilaitos muuntuu päiväkodiksi ja koulutiloiksi
-Kuntaliitosneuvotteluissa edettiin teknisen toimen selvitykseen
-Karjaan Esson lupavääntö takaisin alkuasetelmaan
Uutiset 28.3.2007:
-Pohjan RKP:n valtuustoryhmä hajosi ja hupeni neljään
-Karjaan tilinpäätöksessä valonpilkahduksia, mutta alijäämä kasvaa yhä
-Talvinopeusrajoitukset poistuivat läntiseltä Uudeltamaalta
Uutiset 25.3.2007:
-Valtatielle 25 Meltolasta Mustiolle suunnitellaan keskikaiteita ja ohituskaistoja
-Karjaan ja Pohjan halutaan keskeyttävän hankintojensa kilpailutuksen
-Inkoossa halutaan selvittää yhteistyötä myös muiden kuntien kanssa
Uutiset 21.3.2007:
-Pohjassa pyritään tasaiseen kasvuun tonttitarjonnan reilulla lisäämisellä
-Pohjasta kriittinen lausunto poliisin hallintouudistuksesta
-Aamu- ja iltapäivähoitomaksut nousevat Pohjassa
Uutiset 18.3.2007:
-"Raaseporissa kyllä pärjätään keskenään, mutta suhteet valtioon mietityttävät"
-Päämääränä kolmen yhteinen ICT-ratkaisu, Hanko ja Inkoo voivat osallistua
-Läntisellä Uudellamaalla äänestettiin ahkerasti ennakkoon
Uutiset 14.3.2007:
-Åminneforsin pellavaeristetehtaalla eletään uuden tulemisen aikaa
-Vanhemmat hermostuivat jatkuvaan henkilöstövajaukseen
-17 ehdokasta läntisimmältä Uudeltamaalta
Uutiset 11.3.2007:
-”Raasepori on meille paras vaihtoehto, yhdessä olemme vahvempia”
-Fiskarin koulun rehtori Ethel Mattila: “Oppilaat huomaavat aina epäaitouden”
-Sairaanhoidon ja psykiatrisen hoidon keskittäminen selvitettäväksi
Uutiset 7.3.2007:
-Pohjan kunnanvaltuuston työskentelyssä edelleen suuria vaikeuksia
-Karjaan valtuusto hyväksyi yhteisen opiston johtosäännön muutettuna
-Steel Pan Lovers suomalaisen pannunsoiton suunnannäyttäjä jo 15 vuotta
Uutiset 4.3.2007:
-Sinilevän torjuntakeinojen kehittely alkoi Karjaalta
-Haasteena yhteistyö, monipuolinen koulutustarjonta ja oppilasmäärien väheneminen
-Karjaa saa yhden lisäpaikan arviointiryhmään
Uutiset 28.2.2007:
-Hanko-radan henkilöliikenne turvattu ainakin vuoteen 2011
-Maakuntahallitus vaatii Uudenmaan huomioimista alueellistamispäätöksissä
-Sulonen, von Martens ja Lindholm aloittavat kriisikunnan kuvioiden selvittelyn
Uutiset 25.2.2007:
-Pohjan kunta täyttää jo selkeästi kriisikunnan kriteerit
-Selvitysmenettely alkaa pian, ministeriö lähetti kirjeen
-Puhelut aiemmin kalleimpaan Kelaan halpenevat huomautuksen seurauksena
Uutiset 21.2.2007:
-Tammisaaren kaupunginsihteeri Patricia Rehn alkaa virittää hallintoa
-Katila lähtee Karjaalta Afganistaniin
-Laskiaishuvittelua vanhan kansakoulun mäessä Pohjan kirkonkylässä
Uutiset 18.2.2007:
-Åminneforsin puhdistamo: Rakennustyöt lähes valmiit, koeajoon kuukauden etuajassa
-8,9 miljoonan euron yhdistymisavustus menisi vanhojen rästien lyhentämiseen
-Läntisen Uudenmaan neljä poliisilaitosta yhteen, pääasema Espooseen
Uutiset 14.2.2007:
-Tärkeimmäksi käyttäjäksi kaavailtu Koverhar ei lämpene maakaasulle
-16-vuotias tammisaarelaispoika tunnusti ryöstön
-Pohjalaisnuorukainen menehtyi tulipalossa
Uutiset 11.2.2007:
-Valtuuston puheenjohtaja Luukkonen: ”Karjaan listaaminen kriisikunnaksi saattoi olla myös tilaustyö”
-Aseellinen ryöstö Tammisaaressa kaupan takapihalla
-Uuden kunnan siirtymäkaudelle normaalia suurempi valtuusto
Uutiset 7.2.2007:
-Ulf Hägglund siirtyi Jussaröstä Hangon merivartioaseman päälliköksi
-Tammisaaren Pohjoissatamaan aletaan laatia uutta kaupunkia
-Mustion kirjasto siirtyi ATK-aikaan
Uutiset 4.2.2007:
-Tammisaaren kaupungin palveluksessa uskollisesti yli 30 vuotta
-Lohjan jätevesilietteet Hankoon kompostoitavaksi
-Inkoon perusturvalautakunta: Taloudelliset selvitykset ensin, päätökset sitten
Uutiset 31.1.2007:
-Pohjassa äänestettiin kunnanhallitus uusiksi
-Wallin: Prikaatin asema turvattu, kiinteistöissä riittää kehittämishaasteita
-Kriisi-Karjaan talouden alijäämä kasvaa edelleen
Uutiset 28.1.2007:
-Saariston yritysverkostojen rakentaminen käynnistyi
-Karjaan koululaisten huolenaiheena yleisemmin vanhempien työttömyys
-TE-keskus toivoo Hangon ottavan myanmarilaisia pakolaisia
Uutiset 24.1.2007:
-Raaseporin poliisipäällikkö Harry Holmberg: ”Poliisin perustyö ja yhteys kansalaisiin
säilyvät paikallisesti”
-Pohjan valtuusto vaihtoi puheenjohtajaa
-Karjaa välttyy valtion selvitysmenettelyltä kuntaliitoshankkeen ansiosta
Uutiset 21.1.2007:
-Uncanille omat kotisivut, hiihtolomaohjelma tekeillä, erityisnuorisotyöntekijä vahvistaa
-Nuorisotoimen ja -tilojen evakko jatkuu vielä kuukausikaupalla
-Länsi-Uudellemaalle ehdotetaan seudullista katkaisuhoidon yksikköä
Uutiset 17.1.2007:
-Ohikulkutien tiesuunnitelma hyväksytty, rakennustyöt alkoivat Bäljarsista
-Pirkko Grönroos jatkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajana Tammisaaressa
-Ensimmäiset varapuheenjohtajuudet suhteellisessa vaalissa Inkoon sitoutumattomille
Uutiset 14.1.2007:
-Kansalaisopisto Raaseporin työryhmä allekirjoitti sopimusehdotuksensa
-Inkoo edelleen tervetullut Raasepori-hankkeen selvityksiin
-Vanhanen: ”Kehittämisen perusoivallusten on tultava alueilta itseltään”
Uutiset 10.1.2007:
-Tammiharjun vanhojen rakennusten sisäilman uskotaan paranevan säädöillä
-Lisäaikaa ehkä myös myönteisempiin LUST-lausuntoihin
-Rahaa säästyy, mutta vettyneet kadut ja tiet kärsivät roudan puuttuessa
Uutiset 7.1.2007:
-Karjaan ja Pohjan puhdistamo käy alkuun lievemmillä päästöehdoilla
-Ehdotus Karjaan lausunnoksi: ”LUST:ille ehdotettu hallintomalli on aivan liian raskas”
-Hanko haluaa ehdotettua kevyemmän LUST-organisaation
Uutiset 3.1.2007:
-Pohjassa pamauteltiin komeasti vuodelle 2007
-Suhteellisen rauhallinen vuoden vaihde läntisellä Uudellamaalla
-Vakava nokkakolari Bromarvissa